Taas suunnitelman muutos

Edellisessä postauksessa kerroin, että minulle suunniteltiin 16 sytostaattihoitoa kerran viikossa lokakuulle saakka.

Ennätin saada neljä hoitoa. Olimme mökillä ja minulla alkoi nousta kuume. Se oli sunnuntai. Lähdimme heti aamusta ajamaan kotiin. Maanantaille oli suunniteltu laboratorio. Kävin laboratoriossa ja tulin kotiin ei mennyt kuin pari tuntia, kun minulle soitettiin Kotkasta, että pitäisi tulla päivystykseen, sillä tulehdusarvot olivat koholla. Joten ei auttanut muu kuin lähteä Kotkaan. Se oli siis maanantai. Jouduin osastolle. Kotiuduin torstaina. Ehdin olla kotona vaan lauantaihin saakka kun kuume nousi uudelleen. Ja ei muuta kuin taas päivystykseen ja osastolle. Lääkäri päätti, ettei minulle enää anneta sytostaatteja, kun sairastun joka kerta. Samaten lopetettiin herceptin pistos. Sydänpussissa todettiin olevan nestettä samoin molemmissa keuhkoissa. Herceptin pistos aiheuttaa sydänoireita. Joten jäljelle jää vaan tablettihoito ja sädehoito, mikä alkaa 15.8.22. Viisi viikkoa joka arkipäivä.

Minun käsityöt eivät ole edistyneet mitenkään, kun olen ollut kipeä. Mökillä ajattelin jatkaa sitä liiviä itselleni. Löysin myös ihanan sukkaohjeen. Ihan tavallinen nilkkapituinen kirjoneulesukka. Sitä voisin aloitella.

Laitan viereen kuvan ja ohjeen yksinkertaiseen reunapitsiin virkaten.

Laitan myös toisen kuvan ja ohjeen virkkaukseen. Pidän virkkauksesta enemmän kuin neulomisesta, vaikkakin neulon enemmän.

Aamulla ajattelimme ajaa mökille. Pitää kerätä punaherukat. On taas kiva syödä oma kasvattamia perunoita. Lupasi lämmintä ja ukkoskuuroja. Toivottavasti saisimme olla nyt kerralla kauemmin. Pelkään niin sitä kuumetta. Pitää ottaa kuumemittari mukaan.

-maija-