Joulu saapui

Joulusiivous tehty. Joulukuusi hankittu. Laatikkoruoat tehty. Teimme porkkanalaatikkoa, imellettyperunalaatikkoa, punajuurilaatikkoa ja bataatti-lanttulaatikkoa. Kinkun paistaa mieheni huomenna. Eli joulu voi jo tulla.

Meillä on erilainen joulu tänä vuonna. Koronan takia meille tulee vain Säde aattona ja joulupäivänä Sini perheineen. Meitä on 17 ja kokoonnumme yleensä yhdessä viettämään joulua meille. Nyt tilaisuus kutistuu 7 henkeen. Olemme toki aattona videoyhteydessä Zoomin kautta.

Tänään satoi lunta täällä Kouvolassa. Toivottavasti pysyvät yli joulun. On jo ihan joulutunnelma. Tänä jouluna jäi väliin ne Kauneimmat joululaulut, sillä niitä ei järjestetty koronan vuoksi. Se vaikutti hieman joulu fiilikseen.

Koti on koristeltu joulutekstiileillä ja koriste-esineillä. Kuusi on jo olohuoneessa ja Säde saa koristella sen huomisaamuna. Joulukukka kuuluu myös jouluumme. Yleensä se on joulutähti.

Jouluaaton ohjelmamme on että ihan ensiksi menemme joulusaunaan. Sen jälkeen syömme joulupuuron kera luumukiisselin.

Juomme kahvit tai juomme glögiä.

Kolmen maissa syömme jouluaterian. Eli perinteinen karjalainen jouluateria. Siihen kuuluu laatikot, karjalanpaisti, karjalanpiirakat, kinkku ja kalaa kahdessa eri muodossa.

Käsityön vien käsityöhuoneeseen. Jouluna en tee käsitöitä. Keskityn jouluun.

Viereisessä kuvassa on slipoveri, minkä neuloin itselleni. Meneillään minulla on piparkakkuKal sukat. Ne ovat polvipituiset kirjoneulesukat. Tarkoitus on tehdä ne itselleni.

Eli tällainen on meidän joulu.

Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE!

– maija-

kirja.elisa.fi

Kotimme valmistautuu Jouluun

On edetty melkein jouluun. Tässä vaiheessa pitää olla jo lahjat paketeissa. Joulukortteihin tarrat tulostettu. Joulukortit kirjoitettu ja jo postin kuljetettavana. Ikkunat pesty sisältä ja jouluverhot ripustettu ikkunoihin. Olohuoneen sohvatyynyt saaneet joulupäälliset ja olohuoneen kattokruunuun vaihdettu punaiset kynttilät. Ensi viikolla teemme joulusiivouksen. Ja vaihdamme olohuoneeseen joulunpunainen matto.

Piparit ja joulutortut paistettu. Joulutortut laitettiin pakastimeen. Perjantaina paistetaan ja pakastamme karjalanpiirakat. Tarvikkeet joulu laatikkoruokiin hankittu. Laatikot valmistamme 22 ja 23.12.

Kun tälleen pikkuhiljaa valmistelee niin ei tarvitse stressata. Kaikkein ihaninta on kun on tullut hankittua joululahjat ajoissa. Ei tarvitse kulkea kauppoilla ruuhkassa. Ja se, että olen ostanut suurimman osan verkkokaupoista.

Tämä syksy on mennyt hyvin ei ole tullut kärsittyä pimeydestä, vaikka olemme siinä vuoden pimeimmässä ajassa. On ollut hyvät säät ja aurinkoakin on nähty mielestäni poikkeuksen paljon. Ollaan pystytty liikkumaan hyvin eikä ole ollut liukaita. Tänäänkin sauvakävelimme 8 km.

Käsitöissä olen saanut valmiiksi toisen villapaidan itselleni. Se valmistui ylhäältä alas. Tosi mukava tehdä.

En ole tehnyt kuin koulussa villasukat itselleni, joten ajattelin neuloa itselleni polvipituiset kirjoneulesukat. Sitä ennen neulon yksinkertaisen slipoverin itselleni. Olen itsekäs ja ajattelen nyt itseäni, hih.

Tämän hetkisen koronatilanteen takia on joulusuunnitelmat epävarmat. Emme tiedä vielä millä kokoonpanolla tätä joulua vietetään. Suositus on, että vain 10 henkeä pienemmät ryhmät kokoontuvat tänä aikana. Meitä on 17 henkeä, joten tuntuu pahalta, että joudumme karsimaan ja se on vaikeaa. Emme kuitenkaan haluaisi joulua ihan kaksinkaan vietää. Saas nähdä!

Vielä on aikaa tilata tuotteita verkkokaupoista, jos et ole ehtinyt lahjoja hankkia. Itse ajattelin tilata itselleni pari äänikirjaa jouluksi. Tilasin jo itselleni Adlibriksestä Islantilaisia neuleita -kirjan. Sen ohjeella teen Säteelle ja Saralle riddarit.

– maija-

Laitan alle Elisa-kirjan verkkokaupan linkin, mistä löytyy ääni-ja e-kirjoja edullisesti.

kirja.elisa.fi

Adlibriksen verkkokauppaan pääset klikkaamalla alla olevaa banneria.

Lindexin sivuilta löydät naisten ja lasten muotivaatteita. Verkkokauppaan pääset alla olevaa banneria klikkaamalla.