On ihan pakko kertoa

Pari viikkoa sitten heräsin yhden maissa yöllä. Menin alakertaan vessaan. Pysähdyin vessasta tullessa olohuoneen ovelle ja olin kuulevinani puhetta. Se ääni tuli mielestäni tv:stä – niin luulin. Tarkistin, että tv oli suljettu. Ihmettelin tovin, että miten se oli mahdollista. Totesin mielessäni, että olenkohan seonnut, kun kuulen omiani. Ajattelin herättää mieheni, mutta en sitten raaskinut. Aamulla kerroin miehelleni mitä olin kokenut yöllä. Hänkin sanoi, että eihän se ole mahdollista. Menimme yhdessä olohuoneeseen tv:n ääreen eikä mitään ääntä kuulunut. Olin kauhuissani, että nyt olen seonnut lopullisesti.

Sitten katseeni osui tv:n alla entisessä videonauhurin paikalla olevaan kelloradioon. Huomasin, että siinä oli ajan numeroiden jälkeen yksi pallukka, eli jokin toiminto oli päällä. Mieheni nosti kelloradion lähelle korvaansa ja sanoi, että se ääni tulee täältä. Hän sai selville, että herätystoiminto oli päällä ja herätys oli 0:56. Hän sai sen pois päältä ja ääni hävisi. Olin tosi helpottunut, kun syy löytyi ja että sittenkään en ole seonnut! Naurattaa näin jälkikäteen, miten huolissani olin ollut.

Viime kertaisesta postauksestani on tapahtunut paljon.

Sinin koira Vilho sairastui vakavasti ja Sini joutui viemään Vilho eutanaasia piikille. Se oli todella surullista. Tosin Vilho oli jo 15-vuotias, mutta elänyt terveen elämän. Siinä oli älykäs ja kiltti koira. Mielestäni Vilho oli maailman ihanin koira, niin poikkeuksellinen se oli. Jäi kova ikävä Vilhoa!

Tänään oli neulekahvila. Kävin siellä polkupyörälläni. Oli kaunis päivä ja aurinko paistoi. Iloinen olin, sillä minun silmäni eivät vuotaneet edes pyörällä ajaessa, joten Kuivien silmien omegat ovat tuoneet apua silmienvuoto ongelmiini. Kiitos Eija hyvästä vinkistä. Ne tosiaan tehosivat!

Huomenna lähdemme mökillemme viimeisen kerran tänä syksynä. Olemme siellä yötä ja laitamme mökin talviteloilleen. Se tietää taas haikeaa mieltä. Kesä oli hyvä ja oltiin melko paljon mökillä. Viime viikolla, kun olimme viikon mökillä, niin oli tosi hyvä sää koko ajan. Mökkikesästä jäi hyvä fiilis.

Artikkelikuvassa on nuottivillasukat, mitkä kun näin, niin heti tuli kummityttöni Sirpa mieleen. Hän soittaa harmonikkaa ja opettaa sen soittoa. Ne ovat kuin luodut Sirpalle. Neuloin ne hänelle ja pistin eilen postiin. Toivottavasti ovat sopivat.

Oikein hyvää syksyä teille kaikille! t. Maija

Alta pääset Lindexin verkkokauppaan.

Alta pääset Adlibriksen verkkokauppaan.

Alta pääset Kekäleen verkkokauppaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s