Tämän hetken mietteitä

Ulkona puhaltelee melkoinen tuuli. Tämän päivän sauvakävely jäi väliin sen takia. Ajatukset käy usein tämän hetkisessä maailman tilanteessa. Ihan täysin me ei olla vältelty kontakteja. Vanhin lapsenlapsi Tua piipahti poikaystävänsä kanssa tiistaina ja tänään kävi Säde. Muuten ollaan oltu melko eristyksessä. Ystäväni ja naapurini Tuula ompeli pyynnöstäni noita kasvomaskeja meille. Hänellä kun on tuo ompelutaito hallussa. Aion ottaa maskit käyttöön heti kun seuraavan kerran menemme ruokaostoksille. Ruokaostoksilla käydessä minulla on koko ajan käsissäni puuvilla hanskat.

Pelkään koronaa. Minä sairastin influenssan toissa talvena ja se oli tosi paha. Kova kuume monta päivää ja lihassäryt koko ajan. Korona on varmaan vielä kauheampi. Huoli on myös lapsistani ja heidän perheistään. Tiedän ettei se auta vaikka kuinka murehtii etukäteen. Se tulee jos on tullakseen. Vielä ei perheemme emmekä me ole saanut tautia. Muuten elämä on ollut rauhallista. Olemme pitäneet kiinni joka päiväisistä rutiineistamme. Onneksi pääsee sentäs ulos ettei tarvitse sisällä koko ajan oleilla. Onneksi tämä koronaika sattui kevääseen, että on edes valoisaa ja auringonpaistetta!

Laitoimme tomatintaimet itämään olohuonemme ikkunalaudalle maitotölkeistä leikattuihin rasioihin. Ne ovat jo taimella. Itivät ihan hyvin. Ei käynyt kuin viime keväänä, etteivät ensimmäisen kerran itäneet ollenkaan, vaan jouduttiin laittamaan toisen kerran. Ne on tarkoitus siirtää toukokuussa kasvihuoneeseemme. Monesti on jo käynyt mielessä kesämökkikausi, mutta meille se on ajankohtainen vasta toukokuun puolivälissä, jos säät sallii.

Rakasta harrastustani olen harrastanut päivittäin. Olen neulonut joululahjaksi Sinille ja Saralle pipot. Vielä minulla on työn alla ne olohuoneen verhokapat, mutta teen näitä neulejuttuja nyt kun on viileää. On paljon luonnollisempaa neuloa villalangasta talvella kuin mitä kesällä. Lapsenlapsellemme Taikalle neulon polvipituiset kirjoneulesukat. Langat ja ohje minulla jo onkin. Saralle pitää neuloa vielä lapaset.

Aloitin itselleni pitsineule hartiahuivin. Se on mielenkiintoinen malli. Melko nopeaa tehdä. Laitan siitä alusta kuvan tuohon alle.

Yleensä teen yhtä käsityötä ja teen sen loppuun ennen kuin aloitan uuden. Nyt on päässyt ryöstäytymään käsistä ja minulla on monta työtä meneillään.

Sain kuunneltua Miika Nousiaisen äänikirjan Juurihoito. Pitäs ostaa uusi kirja kuunneltavaksi. Se on niin ihanaa kun voi kuunnella samalla kun tekee käsitöitä. En saa aikaseksi muuten lukea kirjoja. Tämä menetelmä sopii minulle parhaiten. Se on parhainta ajankulua ja niin koukuttavaa. Äänikirjat ovat vielä suhteellisen uusi juttu. Aluksi oli vähän ennakkoluuloja äänikirjoja kohtaan, mutta kun olin kuunnellut yhden, niin se oli menoa.

Kun elämme kahden niin kotitöitäkään ei ole paljoa. Siivoustakaan ei tarvitse tehdä niin usein ja sitten kun me tehdään kotityöt yhdessä, niin vapaa-aikaa jää molemmille vielä yllin kyllin. Elämämme on kaikin puolin auvoisaa.

  • -maija-

Kekäleen huikea Season Sale on alkanut!

Adlibriksella viikonlopun supertarjous -10% kaikista tuotteista koodilla KEVÄT10

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s