Talven tunnelmia

Talven selkä melkein taitettu. Luonto on kaunis, kun on paljon lunta. Pidän talvesta siis siitä että on kunnon talvi. Inhoan loskakelejä. Joten tämä talvi on ollut mieleiseni. Talvi tuli melkein kerralla.

Minä vaan en pysty olemaan paljon ulkona, jos tuulee tai on pakkasta. Minulla on rutikuivat silmät ja ne vuotaa heti kun menen ulos. Kävin kesäkuussa Kotkassa silmäpoliklinikalla ja sain ohjeen että pitäisi laittaa silmätippoja viidesti päivässä. Nekään eivät auta silmien vuotamiseen. Keksin kuitenkin keinon, että jos löydän sellaiset urheilulasit, mitkä ovat niin tiiviit ettei sinne ilma pääse, niin siinä minulle ratkaisu. Ei kun laseja etsimään.

Artikkelikuvassa on käsitöitäni, mitkä olen jo tehnyt ensi joulua varten. Nyt talvella kiinnostaa neuloa ja virkata villalangasta. Kesällä teen sitten enemmän puuvillalangasta ja kirjon. Enää en jätä lahjojen tekoa pelkästään syksyyn, sillä muuten saan pahan stressin, että ennätänkö tehdä kaikki ajoissa. Tuo tuubihuivin virkkausmalli on koukuttava. Yksinkertainen ja nopea.

Olen myös tänä talvena ajatellut myös paljon vaatehankintoja. Nykyisin, kun tehdään paljon melkein kertakäyttövaatteita. Jos hankkisi vaatteita, mitkä olisivat ajattomia ja laadukkaita, mitä voisi pitää kauemmin.Samalla olisin osaltani vaikuttamassa jätteiden muodostumiseen. Ja näin osaltani vaikuttamassa ilmastonlämpenemiseen. Me mieheni kanssa kierrätämme melkein kaiken mahdollisen.

Löysin mieleiseni kaupan, mikä on suomalainen ja vaatimukseni täyttävä. Se kauppa on Kekäle. 

Tässä alla on tietoa Kekäleestä:

Kekäle on kotimainen vaatekauppa, jolla on historiaa jo yli 60 vuotta. Nykyisin yrityksen johdossa on kolmas sukupolvi, jonka myötä tavoittelemme kasvua ja kehitämme tekemistämme aktiivisesti. Verkkokauppamme https://www.kekale.fi palvelee valtakunnallisesti. Lisäksi 9 myymäläämme löytyvät seuraavista kaupungeista: Joensuu, Kitee, Tampere, Jyväskylä, Lappeenranta, Lahti (Trio), Mikkeli, Raisio (Mylly) ja Vantaa (Jumbo). Tarjoamme pukeutumisen iloa, vaatteissa viihtymistä ja osaavaa asiakaspalvelua. Sanomme ei kertakäyttömuodille ja haluamme tarjota asiakkaillemme tyyliä ja laatua joka kestää käyttöä ja täten aikaa. Ajattelemme, että ihmisen ei ole tarkoitus muuttua muodin mukana, vaan vaihtuvat trendit voi sovittaa itselleen mieluisaan pukeutumiseen. Haluamme auttaa jokaista kokoon, ikään tai persoonaan katsomatta, löytämään oman tyylinsä mukaisia vaatteita, joissa he tuntevat olonsa mukavaksi ja joissa he viihtyvät. Valikoimastamme löytyy yli 100 kotimaista ja kansainvälistä brändiä naisille, miehille ja lapsille. Esimerkkeinä mm. Balmuir, Boss, Canada Goose, Calvin Klein Jeans, Freequent, Gant, Gerry Weber, Guess, J. Lindeberg, Mos Mosh, Object, Only, Parajumpers, Ril’s, Ted Baker, Tiger of Sweden, Tommy Hilfiger, Sand, Turo, Vero Moda ja Vila.

Sinulla on mahdollisuus tutustua yllä olevasta bannnerista kyseiseen kauppaan. Kannattaa tutustua.

Sivun alla on mahdollisuutesi kirjoittaa kommenttieja, joten toivon Sinun laittavan mielipiteitäsi ja ajatuksiasi. – maija –

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s