Tapahtumia

Pikainen vierailu mökillämme, peräti kolme päivää. Siellä oli niin tuulista ja viileää, että emme olleet niin kauan kuin olimme suunnitelleet. Sinä aikana mökki sai uuden katon. Luonnossa on nyt niin kuivaa, että jouduimme kastelemaan kasvimaan ja perunamaan ja tietysti kukkapenkit. Nurmikko on palanut melkein karrelle. Saman homman teimme sitten kotiin palattuamme. Ei kukkapenkit loista samalla tavalla kuin viime kesänä. Silloin ei tarvinnut niitä paljoakaan kastella. Kaikki kukat kukkii tosi aikaisin ja huolestuttaa, että jääkö mitään kukkia enää loppukesään.

Linnulla oli varmaan hautominen meneillään kun oli melko hiljaista. Tai saattoi johtua myös siitä että tuuli niin rajusti.

Liikunnassa on ollut myös taukoa, kun on niin lämmin ettei yksinkertaisesti tee mieli lähteä sauvakävelylle. Eilen tuli Kotkan keskussairaalasta kutsu kyynelkanavien putkitukseen, kun molemmat silmäni vuotavat koko kävelyn tai pyöräilyn ajan. Sekin on laskenut intoani harrastaa liikuntaa. Toivottavasti saan avun.

Sain Eelan jakun valmiiksi ja nyt minulla on jokin luova tauko myös käsitöissä. Pitäisi alkaa tehdä jo ensi joulun joululahjoja, kun se on melkoinen urakka. Ehkä siirrän viileämpiin säihin sen homman. Ja pidän vain yksinkertaisesti taukoa ja selaan käsityökirjojani, mitä minulla on tosi paljon.

Tulevana viikonloppuna kokoonnumme taas koko perhe Pirnesten sukutapaamisessa. Se olisi jo kolmas viikonloppu, kun olemme koko perhe koolla.

Tiedoksi, ettäLindexillä (<-linkki) on huomenna 1.6. -25% alennus koko tilauksesta.Koodilla friyay25 Alennus ei koske jo alennettuja hintoja. Huima tarjous on voimassa vain perjantain 1.6. ja ilmainen toimitus 6.6.18 saakka.

– maija –

Mainokset

Turvallisuus

Asumme omakotitalossa ja matkustelemme talvisin paljon ja kesäisin vietämme paljon aikaa kesäkodissamme Pohjois-Karjalassa. Ennen aina jännitti tulla kotiin, kun kävi mielessä usein se pahin. Sitten päädyimme hankkimaan hälytysjärjestelmän. Meillä on ollut Verisuren hälytysjärjestelmä jo 15 vuotta. Enää ei tarvitse kantaa huolta. On yksi huoli vähemmän.

Verisure on Suomen suosituin murto- ja palohälytysjärjestelmä kotisi ja yrityksesi turvaksi. Hätätilanteessa Verisuren hätäkeskuspäivystäjiin saa yhteyden jopa 30 sekunnissa, jonka jälkeen he huolehtivat turvallisuudestasi antaen lisäohjeita ja hälyttämällä tarvittaessa lisäapua paikalle.

Koska jokainen koti on uniikki ja vaatii erilaisen suojauksen, haluaa Verisure kartoittaa muutaman taustatiedon kodistasi, jotta se voi suositella kotiisi parhaiten soveltuvaa turvajärjestelmää. Tätä testiä kutsutaan ”Kodinturvakartoitukseksi”-

Tee testi! Kodinturvakartoitus

Lue lisää kodin hälytysjärjestelmistä

Valvottu hälytysjärjestelmä – kolme yleisintä kysymystä ja vastausta

Kotihälytin, varashälytin, kodin hälytysjärjestelmä – Mitä eroa näillä on?

Voimme suositella verisuren hälytysjärjestelmää, kun on omakohtaista kokemusta niin pitkältä ajalta!

Heips! – maija –

Mietteitä

Istuessani pihakeinussa mökillä ja katsellessani ympärilleni mieleni valtaa tyytyväisyys. Mikä etuoikeus on saada katsella tällaisia maisemia. Minun onni ei koostu rahasta tai muusta maallisesta. Olen onnellinen kun saan olla terve ja sitä osaan kyllä arvostaa. Puhdas luonto ympärilläni ja kaikki tämä luonnonkauneus ja luonnon äänet. Kiva seurata lintujen elämää. Tätä onni on. Yllä kuva kukkapenkistäni täällä mökillä.

Sunnuntaina kastettiin Saran ja Leevin vauva. Nimeksi tuli Huugo Oliver. Sara kertoi että Huugo nimi löytyy myös Pirnesten sukukirjasta. Onnellinen olen myös lapsistani ja lastenlapsista. Miten paljon mielihyvää he tuottavatkaan minulle. Olen aina unelmoinut suuresta perheestä ja se minulla nyt on. Minulla on paljon sellaista mitä ei rahassa voi mitata. Korvaamatonta. Se tuo myös mieleeni kiitollisuutta.

Torstaina palaamme taas kotiin hoitamaan pihaa ja kukkia. Lauantaina menemme Lahteen Eelan 1-v synttäreille. Eelan jakku on hihoja vaille valmis. Yritän saada lauantaiksi valmiiksi. Kesä projeksiksi otan naisten lapaset, mitkä veljeni tilasi minulta. Malli on varsin haastava, joten yritän tehdä niitä täällä mökillä. En ota tänne muita käsitöitä siistä syystä, ettei muuten tulisi tehtyä lapasia.

3.6. on Pirnesten sukutapaaminen. Yllätyin että saamme kaikki lapsemme perheineen sinne mukaan. Minulla on sellainen kuva ettei nuoria paljon sukujutut kiinnosta.

Kotona Kouvolassa on pihatyöt jo tehty. Mitä nyt säännöllistä kukkien kastelua ja nurmikonleikkausta on tiedossa koko kesäksi. Mökilläkin saimme pihatyöt tehtyä ja kasvimaakin tuli tehtyä. Nyt vain nautitaan.

Meillä on lähellä Tokmanni, mistä ostimme kukat ja lannoitteet sekä mullat. Tokmannilla (<-linkki) on myös verkkokauppa. Kätevää ja edullista. Lindeksiltä(<-linkki) ostin juhlamekon kastejuhlaan. Juhla-asut ja muut vaatteet löydät kätevästi verkkokaupasta.

Matkalla mökiltä kotiin poikkeamme hoitamaan Huugo Oliveria ja sitä odotan tosi kovasti! – maija –

Toukokuisia päiviä

Edellisessä postauksessani oli kuva, missä oli lankakeriä ja puikkoja. Ne olivat tuliaisia Karnaluksista Tallinnasta. Yllätyksekseni Karnaluks oli muuttunut. Nyt se on kolmessa kerroksessa. Samalla hintataso oli noussut tosi paljon. 72e sai vain nuo langat ja puikot. Olin odottanut saavani ison määrän lankoja siihen hintaan. Vieläköhän sinne tehdään bussimatkoja?

Tänään oli neulekahvila. Teemme siellä trikooryijyä. Valokuvassa on keskeneräinen ryijy. Ryijy on yhteistyönä tehtävä käsityö, mikä tulee huoneen seinälle. Neulekahvila on enää kaksi kertaa tänä keväänä. Olisin iloinen jos se olisi ensi syksynä kerran viikossa. Sen verran mukavaa siellä on. Siellä kokoontuu samanhenkisiä käsityöihmisiä. Siellä tehdään kukin omaa käsityötään juodaan kahvia ja jaetaan vinkkejä. Iloinen puheensorina täyttää tilan.

Olemme käyneet muutamana kesänä Kouvolan vanhalla torilla kesälauantaisin pidettävällä kirppiksellä myymässä. Se on myös mukavaa touhua, jos sattuu hyvä sää. Sinne mennään jo puoli seitsemältä aamulla. Varataan paikka ja pistetään myyntipisteet pystyyn. Se on kohtuu hintainen, vain 10e/lauantai. Kirppiksen järjestää eri järjestöt vuorollaan. Nyt tulevana lauantaina olisi tarkoitus mennä, jos sää vain sallii. Ainakin pari kertaa pitää tänä kesänä käydä.

Sunnuntaina sitten saadaan tietää vauvan tuleva nimi. Virkkaan Saran toivoman vauvan lelukorin sunnuntaiksi. Jos sää sallii niin menemme kastetilaisuuden jälkeen kesämökille. Ihanaa!!! Nyt on luonto kauneimmillaan. Kaikki uutta ja vihreää.

Vinkkejä tulevaan kesään!

Tokmannissa tarjouksessa tällä hetkellä:

BBQ Savustuslaatikko nyt -16 %, Future TT Sport Frisbeegolf-kiekkosetti nyt -33% ja Iittala Kartio nyt -31% (<- linkki)

Lindeksistä kaikki asut kevään ja kesän juhliin

LINDEX (<-linkki)

Hong Kong kaikkea ihanaa pihalle ja parvekkeelle (<-linkki)

Aurinkoisia toukokuun päiviä! – maija –

Kaunista

Hei,

kävimme mökillämme ekaa kertaa tänä keväänä. Sää suosi meitä. Oli 18 astetta lämmintä. Saimme pihatyöt tehtyä. Istuin välillä pihakeinussa ja ihailin luonnon kauneutta. Järvestä oli lähtenyt jo jäät ja käki kukkui. Lisäsimme puuhun vielä yhden uuden linnunpöntön. Nyt niitä on neljä.

On luvannut pidempää lämmintä jaksoa. Tämä toukokuu muistuttaa toukokuuta -84, jolloin tyttäremme Sini syntyi. Silloin oli melkein koko toukokuu auringonpaistetta ja tosi lämmintä. Se jäi mieleemme, kun jouduin olemaan sairaalassa kolme viikkoa ja sinä aikana oli tullut kesä.

Huomenna olisi tarkoitus paistaa karjalanpiirakoita vauvan kastetilaisuuteen. Tämä toukokuu on todella kiireinen. On paljon ohjelmaa melkein joka päivälle. Se tuo mielekkyyttä elämään. Talvella sitä ennättää olla yhdessä paikkaa ihan tarpeeksi. Kävimme kävelemässä 7 km. Meillä on tarkoitus käydä sauvakävelyllä joka toinen päivä.  Nyt on hyvä kävellä kun pyörätiet on puhdistettu hiekasta.

Harmi ettei me voida olla mökillämme juuri nyt kun on lämmintä sillä pariksi viikoksi meillä on ohjelmaa joka päiväksi. Ensi kerralla varmaan kevätesikot ja vuohenjuuri kukkii. Seuraavalla kerralla pitäisi tehdä kasvimaa. Mieheni laittaa perunamaan ja minä kylvän punajuurien siemenet ja istutan sipulit ja kylvän tillin. Kun meillä on perunamaa kummassakin paikkaa siis Kulotiellä ja mökillä ei meidän kesällä tarvitse kuskata eikä ostaa perunoita. Uudet perunat on niin hyviä.

Käsitöissä virkkaan Säteelle joululahjaksi torkkupeittoa c2c tekniikalla. Harmi etten voi laittaa kuvaa, kun se minkälainen siitä tulee on vielä salaisuus. Eelalle olen tekemässä lierihattua ja virkkaan valkoisen jakun.

Kevät- ja kesävaatteet löydät LINDEX(<–linkki)

Paljon tarvikkeita pihatöihin ja parvekkeelle sekä kesäkukkia puutarhaan

löydät HONG KONG (<–linkki) ja

TOKMANNI (<–linkki). Täältä löydät melkein kaiken tarvitsemasi mitä tulee puutarhanhoitoon.
HEIPS! – maija –

Muutama vinkki

Hei taas.  Kevät tuo tullessaan myös juhlia. Meillä juhlitaan vauvan kastetilaisuutta ja Eelan ja Sinin synttäreitä ja vielä sukujuhlia kesäkuun alussa. Ongelma on taas että mitä sitä pistäisi päälle. Löysin Lindexin sivuilta paljon mielenkiintoista, joten suuntaampa sinne.  Tästä pääset katsomaan mitä sieltä tällä hetkellä löytyy Lindex.

Pihatyöt on meneillään. Kukkapenkeistä on jo nousemassa runsaasti kukkia. Tuossa etusivulla on viime kesän kukkapenkistä kuva. Ostimme jo kasvuturvesäkkejä tomatintaimille ja lisää uutta multaa ja tietenkin kukan siemeniä, punajuurten siemeniä ja tilliä. Verannalle tarvii ostaa vielä pelargonioita. Ne kestävät ja kukkivat koko kesän.Tokmanni täältä löydät paljon kevät töihin tarvittavia välineitä ja istutettavia kukkia.

Huom! Pääset tekstissä mainituista Lindex jaa Tokmanni suoraan kaupan sivuille.

Olen innoissani tästä uudesta harrastuksestani. Olen pitänyt vähän taukoa käsitöistä tämän takia.

Lähdemme maanantaina mökille Kiteelle ja tulemme jo tiistaina takaisin, sen että ennätämme pihan haravoida ja tehdä vähän mökin siistimistä. Tullessa tiistaina pysähdymme Lappeenrannassa hoitamassa Saran ja Leevin vauvaa. On niin ikävä sitä pikkuista. Joten tälläistä tällä erää. Palaan pian. – maija –

Kevään touhuja

Kolmas kerta todensanoo näiden blogisivujeni suhteen. Jouduin pari kertaa tyhjentämään sivut kokonaan ja aloittamaan ihan alusta. Mutta tulipahan harjoiteltua, hih.

Olisi taas paljon tekemistä. Pitäisi alkaa touhuta pihamaalla puutarhan kimpussa. Sitten mökilläkin pitäisi käydä ja se tietää töitä. Ensimmäinen käynti keväällä mökillä menee pihan haravointiin ja siistimiseen talven jäljiltä. Mökki pitää myös siivota. Silloin ei yleensä ennätetä käydä vierailulla sukulaisten luona.

Käsitöissäkin pitäisi virkata Eelalle lieri kesähattu ja Saralle tehdä ontelokuteesta kori, missä voi säilyttää vauvan leluja. Veljelleni on vielä neulomatta hänen tilaamansa naisten lapaset. Torkkupeitto Säteelle on puolessa välissä. Ja kolmiohuivi on puolissa välissä. Laitan kuvan ohjeen kolmio hartiahuivista. Se on myös sellainen kuvio, mitä on mukava virkata.

IMG_0883.png

Tulee onnellinen olo kun pääsee mökille luonnon rauhaan ja kuulee lintujen sirkutusta. Ensi viikonlopuksi lupasi lämmintä. Jokohan sitä uskaltautuisi mökille? Riippuu yö lämpötilasta.

Epäonneakin on ollut, kun pyykinpesukone levisi. Niiden käyttöikä kun nykyisin on 5-8 vuotta. Ei muuta kun uutta hankkimaan. Mikähän merkki olisi hyvä ja kestävä.

Kävimme Karnaluksissa lankaostoksilla. Tuli taas iso määrä sekä puuvilla että villalankoja hamstrattua 60e lahjakortti tuli käytettyä eikä riittänytkään.  Tässä kuulumiset tällä kertaa. Heips!